keskiviikko 4. huhtikuuta 2012

Ensimmäiset tilkut valmiina!

Unikankareen tiede- ja taideneuvos Gytha täällä taas.

Pitäjän seinävaateprojekti on lähtenyt jo hyvin käyntiin.

Kankaat ostin ja leikkelin tilkuiksi viikko sitten. Nyt on jo kolme tilkkua valmiina ja neljäs tuloillaan. Tämän kokoiset (25 X 25 cm) tilkut saa valmiiksi melkeinpä yhdessä illassa.

Kuviomallien suunnitteleminen on ollut yllättävän mukavaa puuhaa. Oma patenttiratkaisuni on ollut tulostaa netistä valokuvia esimerkiksi seuran sivuilta ja kopioida ne yksinkertaistaen kirjontamalleiksi. Toisinaan olen poistanut kuvista joitakin yksityiskohtia tai ihmisiä. Toisinaan puolestaan yhdistänyt useammasta valokuvasta elementtejä yhteen. Mutta kukin suunnitelkoon omat kuvionsa omalla tavallaan, kädet ovat vapaat.

Jostain syystä suuri osa Unikankareen kuvista on erilaisista tanssiesityksistä. Eri tansseja onkin päätynyt useammankin tilkun aiheiksi. Toki seinävaatteeseen pääsevät myös kasvivärjäys ja yleinen hengailu ystävien kanssa. Kuvioista tuli vähän liiankin propagandahenkisiä: kaikilla on kivaa, ihmiset tanssivat tai pikniköivät auringon paisteessa Aurajoen rannoilla. No ehkä se houkuttelee paljon uusia jäseniä.


Ensimmäinen valkea tilkku kunnioittaa seuran edesmennyttä tiedotuslehteä Auraa. Auran logo on kopioitu vanhan Aura-lehden kannesta. Toisessa tilkussa ovat puolestaan aiheena kuulut Sahramileivät.

Mikäli vielä valkoinen tilkku vielä mietityttää, minulta saa myös valmiita kuviomalleja. Niitä kun tuli innostuksessa piirrettyä enemmän kuin ehkä jaksan itse kirjoa. Tornit voi puolestaan hyvin applikoida. Minulta saa myös applikointiin valkoista pellavaa, joka jäi yli seinävaatetilkuista.

Tillkuja saa niin viikkotapaamisissa kuin tapahtumissakin. Tosin kannattaa ensin laittaa minulle viestiä asiasta, koska en välttämättä kuljeta tilkkuja mukanani joka viikko. Ainakin Utan luona järjestettävässä viikkotpaamisessa ja Keppiä ja käsitöitä -tapahtumassa tilkkuja on tarjolla, kun mainostelen projektia.

Tilkkuja saa kukin kirjoa halutessaan enemmän kuin kaksi, se on pikemminkin toivottavaa. Näin saataisiin koko seinävaate täyteen. Ainakin kaikkiin sinisiin tilkkuihin olisi mukava saada torni. Päätimme tehdä alkuperäisestä seinävaatteen taustasta ihan oman vaakunaseinävaatteensa Unikankareelle, joten ajattelin sen sijaan lisätä uuteen taustaan kaikkien seinävaatteen kirjojien nimet. Tässäkin on siis yksi syy lähteä mukaan kirjomaan!


Kirjojiakin on ilmoittautunut mukaan mukavasti: Mukana ovat ainakin Magdalen, Luna, Alina, Uta, Gen ja Eliana. Mitä enemmän ihmisiä saadaan mukaan, sitä hienompi seinävaatteesta tulee. Tervetuloa siis mukaan olitpa sitten Unikankareelta tai naapuripitäjästä!