tiistai 20. lokakuuta 2009

Kokkauksia


Disa pyysi, että kirjoittaisin kasvivärjäysviikonlopun ruuista jotakin. Varsinainen viikonlopun pääkokki oli Alina, joka oli suunnitellut viikonlpun menun, mutta kyllä minäkin pääsin hyörimään keittiössä kiitettävästi. Reseptit oli otettu Hannele Klemettilän Keskiajan keittiö-kirjasta sekä kauniin valokuvin kuvitetusta Jukka Blomquistin ja Auri Hakomaan teoksesta Keskiajan keittiön salaisuudet.

Lauantaina teimme leipää Hannele Klemettilän ohjeen mukaan, Viljandin ritaripuuroa sekä omenamunakasta. Pekonia ja naurista sisältäväritaripuuroa sisältävä ritaripuuro oli valikoitunut pääruuaksi siksi, että Alinalla on tunnesiteitä Viljandin kaupunkiin.Teimme ruuat tiiviisti ohjeita seuraten ja puurosta tuli valittevasti ehkä hivenen mautonta, joten kannattaa laittaa mausteita ihan kunnolla. Myös uunin lämpiämisen kanssa oli hiukan ongelmia ennen kuin saimme vinkin pönkätä uuninluukun kiinni tarkoitukseen soveltuvalla puukapulalla, joten ruokailumme venyi lähes kuuteen.





Sunnuntainakin tarjolla oli herkullinen ateria, joka ei venynyt niin myöhäiseksi edellisenä päivänä. Lähteet resepteille olivat jälleen nuo samat kaksi kirjaa. Tarjolla oli hunajajuureksia, sipulipinaattipiirakkaa, sipulimuhennosta ja kermapiirakkaa. Ohjeen mukaan piiraaseen piti tulla vain pinaattia, mutta koska sipulia oli vielä riittämiin ja piirakka vaikutti kaipaavan hiukan lisää täytettä, päätimme hiukan soveltaa ohjetta. Itsehän olen yleensä aikalailla soveltava kokki, ja aika harvoin tulee tehtyä sanatarkkaan reseptikirjan ohjeitten mukaan. Piirakasta tuli hyvää ja lisäämäni ylimääräiset mausteet antoivat lisää potkua. Kermapiirakasta puolestaan tuli... hmm... aika nestemäistä. Mutta hyvää yhtäkaikki.

Lady Gytha Bielke

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti